Lämmin vastaanotto

Melkein aina tiedän miten aion kirjoittaa.
Tätä aihetta olen kiertänyt kuin kissa kuumaa puuroa tai virtahepoa olohuoneessa.

En ole koskaan sanonut tätä kuin lähimmälleni eli puolisolleni ja hän on antanut minun mennä.
Kun rakentelin noita sivuni alussa olevia ajatelmatauluja eteeni tuli tämä:

Ajattelin että nyt on se hetki kun on kivuliaampaa olla kertomatta kuin ottaa riski.

Yrittäkää ajatella niin, että yritän auttaa enkä loukata.

Savonlinnaan on kiva tulla muttei jäädä

Ajattelen tätä asiaa nyt siltä kantilta ettei meille riitä enää omat kaupunkilaiset joilla on juuret Savonlinnassa.  Meidän täytyy elääksemme saada muualla juurensa kasvattaneille pysyvä kuulumisen tunne. Se pitää saada muodostettua niille joilla ei ole mitään erityistä annettavaa - tavallisille.

Olen asunut suht monessa Suomen kaupungissa tai "kauppalassa" joten kuvittelen itselleni tuntosarvet joilla voi sangen hyvin haistella tervetuloilmapiiriä.

Kaikista niistä kaupungeista vertaisin Savonlinnaa Turkuun. Turku on mielessäni erittäin ihana kaupunki - sen ihmiset ovat erittäin ystävällisiä ja korrekteja jopa. Turussa on aina ihana vierailla. Mutta Turussa tai oikeastaan Kaarinassa asumisen ajalta meille ei jäänyt yhtään syntyperäistä turkulaista tuttavaksemme - kaikki Turkuyhteydet on muodostuneet muualla.

Paikkakunnalla eläminen on niin kokonaisvaltaista että juurikin ilmapiiriin on kiinnitettävä huomiota.

Koulut, yliopistot ja suuret yritykset hoitavat tätä kaupunkien ominaisuutta. Se mikä auttaa nuoria ja nuoria perheitä sopeutumaan ja rakentamaan omia yhteisöjään, auttaa kaupunkeja kasvamaan ja tuntumaan kodilta.

Ja Savonlinnan pitäisi tuntua kodilta jotta tänne aktiivisena kansalaisena jäisi.

Mun koti ei oo täällä....?

Täytin taas työhakemuksen naapurikaupungissa sijaitsevaan työpaikkaan. Tämä on tullut minulle oikein tavaksi.  Huomaan itsessäni että melkein teen niitä syitä, miksi voisin taas lähteä. Perhettänihän en täältä revi - heidän juurensa ovat täällä. Tämä tuskani on minun omani.

Juuri siksi minä halusin teille tämän kertoa. Että tietäisitte.

Annan kotiläksyn:

Mieti omaa ympäristöäsi. Jos poistat tuttavistasi syntyperäiset, työpaikalla tutustuneet, suvun ja koulutuksen kautta tutut, mitä sinulle jää?
Ehdotatte että harrastusten kautta? No ainakaan oma ammattini ei mahdollista harrastuksia olen aina töissä kun muut ovat vapaalla.

Onko kauneus myyntivaltti

Olen ihminen jonka osoite oli joskus Eventyrvegen - voitte kuvitella että paikka oli tarumaisen kaunis.
Vaikka olen syntyperäinen savonlinnalainen, lapsuuteni ihanimmista paikoista muistan ensin Säynätsalon Lehtisaaren. Siellä minulla oli kauppa Hilda-tädin huussin vieressä varastossa, kaivo Perälän kaupan vieressä, josta pumputtiin kilvan vettä ja välillä käytiin uimassa milloin missäkin rannassa.

Seuraamissani keskusteluissa muistetaan mainita Savonlinnan kauneus sekoittuneena ihanaan asuinkaupunkiin.

Tottahan se onkin.

Haluan kuitenkin muistuttaa että kauneus on suhteellista. Ihmisen mielikuvaan vaikuttaa kokemukset taustalla.
Äitini oli Savonlinnaan tullessaan 60-luvun alussa tokaissut kuinka kamalaa kun ei ole vettä lähellä! - Hän oli siihenastisen elämänsä asunut ensin Piinkadun varrella Haikan kärjessä ja sitten Säynätsalossa toisaalla - silloinkin rannassa.

Juuri tämän suhteellisuuden takia kauneus ei ole välttämättä myyntivaltti - jos ei se sisällä mitään muuta. Se voi jopa suurentaa pettymystä.  "Moni kakku päältä kaunis - silkkoa sisältä".

Meillä on siis tämä luonnon antama lahja joka tulisi hyödyntää oikein. 

Minähän haluan että Savonlinna täyttyy asukkaista - ja nimenomaan asukkaista. Mitkä ovat ne muut vahvuudet millä ihminen valitsee paikkansa? Ja ajattelen Savonlinnaa syntyperäisenä Sääminkiläisenä - kohta sen laajuus alkaakin olla samaa luokkaa kuin muinaisen suurpitäjä Säämingin.

Aloitetaan lapsuudesta. Lapsuutta varten asuinpaikan tulee tarjota turvaa, hoivaa, terveyttä, sairaudenhoitoa, opettamista, opastamista, koulutusta, virikkeitä ja onnellisuutta kokevat vanhemmat.
Nuoruus tarvitsee turvaa, koulutusta, harrastusmahdollisuuksia, mahdollisuutta viettää aikaa ikäisten kanssa, liikkumista ja tulevaisuutta ja näköaloja ja mahdollisuuden kokea onnellisuutta,
Nuori aikuinen tarvitsee ammatin, työpaikan, mahdollisuuksia valita....
Jokainen ikäkausi tai elämänvaihe tulisi käydä eritellen läpi ja tutkailtava kuinka hyvin mahdollisuudet, edellytykset tai minimitaso toteutuu. Painotuksen pistäisin nuorin lapsiperheisiin jos heillä on hyvin, kaikilla on.

Ollappa sellainen kaupunki. Sellaisella on tulevaisuutta. 

Kävin joskus Oulussa - tai no Kempeleessä asuessani kuuntelemassa aluekehitysluentoa. Professori piirsi Suomen. Suomi on valtava maa jossa on vain yli 5 milj asukasta. Samankokoisella alueella Euroopassa asuu yli 100 miljoonaa henkilöä. Piirroksessa Suomessa oli Helsinki, Tampere, Oulu ja Turku. Ja Jyväskylä siksi että siellä on koulutusta ja 4-tie. Itä-Suomen ylimalkaiseen ympyrään hän piirsi yhden kaupungin, sanoi vain että siellä tulee olemaan yksi kaupunki - onko se Kuopio vai Joensuu ei kyennyt arvaamaan.

Joensuun tempaus ei yllättänyt. Tämä kehitys on ollut odotettavissa. Siis tätä kehitystä on aktiivisesti toteutettu.

Voiko kehitys olla jotain muuta ratkaisevat sen muun alueen asukkaat. Mutta mallia emme voi ottaa muilta - muualla ei ole tällaista tilannetta. Me emme voi ratkaista työvoiman liikkuvuutta Tanskan tavoin Tanskassa on kyllä saman verran asukkaita kuin meillä mutta alue on 43000km2 - Itä-Suomen läänin alue on 48000km2.

Kaiken tämän kauneuden sisältö?

Mitä ja miten tälle kauneudelle saadaan täyteläinen ja mahdollisuuksia antava sisältö?

Palapeli mahdollisuuksista

Riittäähän näitä pulmia.

Siitä ajatuksesta se sitten läksi. Pulma on englanniksi puzzle tai riddle- ja tuplakäännöksen kautta päästään palapeliin tai arvoitukseen.

Pilkoin näitä paikallisia ongelmia paloiksi. Meillä on paljon tyhjiä asuntoja, sairaala kipuilee, matkailu tarvitsisi puhtia: nämä kun kääntääkin tuplasti.
Meillä on kunnossapidettyjä asuntoja sairaalan lähellä ja loistava plastikkakirurgia ja terveysturistit rajan pinnassa.

Lapsiystävällinen kunta

No ei tietenkään Savonlinna.

Mutta voisiko olla?

Jyväskylä sai Suomen Unisefilta tunnustuksen "Lapsiystävällinen kunta". Jyväskylän päätöksenteossa on erityisesti huomioitu lapset ja lapsiperheet. Asiasta on tehty oikein periaate.

Asiaan on panostettu ja se toimii.

Mikä tämä lapsiystävällinen kunta on? 

Suomen Unisef on laatinut lapsiystävällinen kunta mallin yhdessä Hämeenlinnan kanssa vuonna 2012.
Tällaisen nimikkeen on sittemmin saanut 10 kuntaa. Ja mallia toteuttaa jo 15 kuntaa. Ajattelin ensin että muttakunniilläon erilainen tilanne.... mutta ei.
Lapsiystävällinen kunta-mallia ovat toteuttaneet Hämeenlinna, Raasepori, Rovaniemi, Jyväskylä, Lappeenranta, Rääkkylä, Turku, Kirkkonummi, Lohja, Pori, Oulu,  Tammela, Forssa, Kittilä ja Kokkola. Joukossa on monenlaisella ikärakenteella ja monenlaisella resurssilla toimivia kuntia.

Nämä kunnat ovat kuitenkin tajunneet että kunnan elinvoima ovat lapset ja lapsiperheet. Kun asukkailla on hyvin, voi koko kunta paremmin.

Hämeenlinnan sivuilta voi lukea yhteistyössä Unisefin kanssa laadituista periaatteista miten lapsiystävällisyyttä toteutetaan.

Mistä rahat?

Niinpä! Onko meillä rahaa tulevaisuudessa jos emme satsaa lapsiin nyt? Lapsiin satsauksen voimme valita,  vanhuksiin satsaus on pakko. Yle Lappeenrannan kommentti Savonlinnasta oli "viimeinen sammuttaa valot"-kaupunki.
Vastaus on - En tiedä. Tämä on minusta kuin kimalaisen lento - siihen on vain uskottava. En näe mitään muuta keinoa kuin kiireesti "mukavoittaa" tätä kuolevaa kaupunkia satsaamalla sen nuorimpiin jäseniin.

Miten on?


MUOKKAUS hetimiten! Merja Mustonen ON tehnyt valtuustoaloitteen 26.3.2018 asiasta. Ihan loistavaa!

Ansiosidonnaisesta vakuutuskorvausmaisempi?

Olen riidellyt TE-keskuksen kanssa. Kun tipahdin työttömäksi ajattelin mutkattomasti että okei nyt kiireellä parantamaan asemia jotta työttömyys jatkuisi mahdollisimman lyhyen aikaa. Ansiosidonnainen työttömyysturva varmistaa että pankki ja perhe voivat olla huoletta - kyllä tämä tästä.

Mutta ei!

Työntekijäliitosta on tullut TE-keskuksen kassara.

TE-keskuksella ei ole juurikaan substanssia työn tekemisen puolella, heidän tietämyksensä on enimmäkseen työttömyyden puolella. Te keskus on saanut myös käsittämättömän etuoikeuden päättää asioista joiden hoitamiseen heille ei kerry tietoa.

Te keskus lähettää ehdotuksia jotka ovat käytännössä käskyjä. Niiden sanamuoto menee näin: "olemme arvioineet että ammattitaitosi sopii tähän tehtävään."

Milläköhän perusteella se arvioi?

Mutta kuulun toki ammattiliittoon 

siellä on etuani ajavia henkilöitä ja lakimiehet valvovat että kaikki menee niinkuin määrätty? No ei!
Vaikka juurikin ammattiliittoon kertyy kaikki se tieto ihmisen työurasta, hekin kirjoittavat lausunnon loppuun: perustuu TE-keskuksen antamaan lausuntoon!

Lapasia koko porukka!

Ansiosidonnaisesta työttömyyskorvauksesta pitäisi tehdä vakuutuskorvaus. Eli kun maksat liitollesi jäsenmaksua kaikesta tekemästäsi työstä ja se olisi "vakuutusmaksu" niin tarvitaan vain yksi päätös kun jäät työttömäksi voit nostaa hetken vakuutuskorvausta että saat työrauhan hakea sitä uutta työtä ja mahdollisesti kouluttautua lisää (siis minunhan piti perua Hki yliopiston koodauskurssi koska se olisi ollut koulutusta ja olisin menettänyt työttömyysturvan)

Ei olekaan! Tässä ei ole mitään järkeä. Järki nyt ei ole kuitenkaan se mitä tässä on kysytty vaan kun tehdään lakeja joiden vaikutuksia ei ole arvioitu kuin ministeriön kirjoituspöydässä on tulos melkoinen katastrofi ja maksaa meille kansalaisille melkoisen tukun rahaa ja menetettyjä työuria.

Pienen kaupunkilaisen suuri vastuu

Mitä pienempi paikkakunta sen suurempi on sen yksittäisen asukkaan vastuu omasta ympäristöstään. Aloitan asian pilkkomisen hyvin konkreettisesta asiasta. Kevät paljastaa tienpientareet. Suurien teiden varsilla tapahtuu sellainen samanlainen ihme kuin monen vaatekaapissa - aina ne vain ovat puhtaina. Kukaan ei oikeastaan tiedä miten ihme tapahtuu mutta tapahtuu.

"Meillä maalla" tätä ihmettä ei tapahdu - jokainen kaljatölkki tai muovipussi on niin kauan pientareella kunnes joku paikallinen noukkii sen mukaansa ja toimittaa roskiin. - Muovin kohdalla ihmettä saisi odotella kuulemani mukaan 100 vuotta.

Katselin tässä eräs aamuyö kun kaupungin työntekijä teki ihmeen ja noukki, harjasi ja keräsi erään ravintolan edessä olevan katuosuuden tölkit, pullot, ruokapakkaukset ja tupakantumpit. Minusta ne pitäisi muutaman kerran jättää noukkimatta, harjaamatta ja siivoamatta. - Tehdä tehty työ näkyväksi.

Vastuunkantoa monipuolisesti

Pikkukaupunkilaisen kannattaisi rakentaa itselleen visio - unelma siitä minkälaisessa ympäristössä haluaa asua.
" Asun maalla puhtaassa kaupungissa. Pienempi lapseni käy lähikoulua ja isompi kulkee bussilla kouluun taajaman laidalle. Käyn töissä .....Käyn bussilla viikottain paikallisessa kahvilassa juomassa cappuccinon ja maistelemassa jotain ihanaa kakkua. Kävin juuri kirjastosta Johannes Anyurun uutuusteoksen ja aloittelen sen lukemista kunnes ystäväni sattuu paikalle. Koska näemme harvoin päätämme jatkaa juttelua viereisessä ravintolassa. Ostan ennen lähtöämme mukaani kuitenkin tuoreen leivän. Ystäväni tilaa ravintolassa gluteenittoman salaatin ja minulle maistuu pizza. Ihailen ystäväni uutta takkia jonka hän osti paikallisesta vaatekaupasta. Tarkistamme sanomalehdestä seuraavan viikon kansalaisopiston tapahtuman päätämme osallistua, ystäväni selvittää kuitenkin voiko hänen puolisonsa viedä tyttären sellotunnille - puoliso on nimittäin vuorotyössä terveydenhoitoalalla...."

Pilkkomisvaihe: 

Kaikki palvelut, joita unelma sisältää listataan.
Puhdas, lähikoulu, koulu, työpaikkoja, joukkoliikenne, kahviloita, monipuolista tarjontaa kahvilassa, virkeä kirjasto, aktiivisia ihmisiä, ravintoloita joissa monipuolinen tarjonta, kauppoja, paikallinen sanomalehti, kansalaisopisto, musiikkiopisto, terveydenhuolto....

Vastuuvaihe: 

Kaikki minkä toivoo toteutuvan ja säilyvän joko itseä tai lähi-ihmisiään varten on niitä mitä sitoutuu käyttämään tai toimintaa edistämään.

Mitä pienemmäksi paikkakunta väkimäärältään kutistuu sen haastavampi on sen asukkaiden tehtävä ja vastuu.

On minulla yksi toivomus: 

Olen kuunnellut narinaa paikallisen Itä-Savo-sanomalehden muuttumisesta kuusipäiväiseksi. Minusta kuusi päivää on tämän kokoiselle kaupungille todella hyvin. Mutta kehityksessä on usein yksi vallitseva suunta ja Savonlinnan osalta suunta on ollut jo surullisen kauan pieneen, koyhään, hiljaiseen, vanhaan. Sinne on helpompi mennä - antautua - kuin päästä sieltä takaisin.

Minä toivon saada lukea joka päivä paikallisen sanomalehden - pystyn elämään sen kuusipäiväisyyden kanssa jos se varmistaa lehden elinvoiman.
Tuossa naapurikaupungissa, jossa kävin töissä vuosia, ilmestyy oma sanomalehti kahdesti viikossa, se on minusta todella vähän, mutta siellä on alueen pääasiallinen lehti levikiltään suuri Savon Sanomat.

Vaihtoehtojahan on - aina. Toinen vaihtoehto on antaa lehden kutistua, kuihtua ja hiipua ja siirrymme Länsi-Savon tilaajiksi, jolla vastaavasti olisi isompi levikkialue.

Mutta tässä vaiheessa toivon että oman alueensa tuntevat toimittajat, kuvaajat ja painotyön valmistajat saavat jatkaa työtänsä nimenomaan paikallisesti.

Aina kun annamme yhden työpaikan muualle lisäämme painoa omille harteillemme.

Kerron kuitenkin että jo yhden päivän poistuminen lehden ilmestymisessä aiheuttaa kymmenen ihmisen työn muuttumisen kannattamattomaksi: lehden varhaisjakelijoista tämän verran "vapautuu muihin töihin".  Aamuyöllä tehtävä osa-aikainen työ ei elätä.

Köyhät aina keskuudessamme?

Köyhyys ei ole poistettavissa.

Köyhyys on suhteellinen asia jota mitataan aina janalla rikas - köyhä.
Jana säilyy, vaikka määrittely ääripäille muuttuu.

Tässä kirjoituksessa pureudun taloudelliseen - käytettävissä olevan rahan määrittelemään sijoittautumiseen janalla.

Pyrkimys on tietenkin saada rahallisesti köyhimmän väestönosan elämään mahdollisimman paljon hyvinvointia ja köyhimmän väestönosan suhteellista osuutta mahdollisimman pieneksi.

Hyvinvointivaltiomme kehitys on hämmentävä. Köyhyyden määrällisen osuuden kannalta maassamme on mennyt hyvin viimeksi 1995 Pienituloisuuden rajan alla oli 7.6% väestöstä. Henkilöitä tähän väestönosaan kuului 386000 ihmistä.

2005 ja 2013 välillä voidaan puhua räjähdyksestä. Vai mitä sanotte: taloudellista köyhyyttä koki 2013 690000 ihmistä - 12.8% väestä. Huomatkaa! paljon useampi kuin joka kymmenes vastaantulija.

Pienituloisuuden rajaksi lasketaan 60% mediaanitulosta. Mediaanitulo taas kertoo keskiarvoa paremmin keskituloisuudesta. Mediaanitulo on siis se tulo johon asettuu keskimmäinen ihminen, siis molemmilla puolilla on yhtä monta ihmistä. Jos asiaa nimittäin lasketaan silkan keskiarvon perusteella asettuu keskiarvo varsin korkealle suurituloisimpien hulppeiden lukemien vuoksi. Jos verrataan taas esim ikärakennetta keskiarvo on hyvä kuvaaja koska ikä on tarkka lukema.

Sekä vuonna -13 että -16 mediaanitulo on ollut 24050€ ja köyhyysraja 14430€.

Miksi tämä kiinnostaa? 

Maan vertailussa pienipalkkaisimmat alueet sijoittuvat pohjoiseen ja itään! lisäksi taloustieteen professori Hannu Tervo tietää kertoa että "pienituloisille maakunnille on tyypillistä, että ihmiset asuvat maaseudulla."
Tottakai sama seikka suojaa myös hiukan pienituloisuuden ahdingoilta. Silti.

Kun mediaanitulot ovat typillisesti suuremmat kaupunkikeskuksissa hyvätuloisten työpaikkojen suuremman määrän vuoksi, Etelä- Savossa kaupunkeja on todella vähän. Savonlinnassa ison loven tekee yhden merkittävän korkeammin palkatun työpaikan - yliopiston -  katoaminen kokonaan. Mutta se näkyy ja toivottavasti lopulta ei näy vasta tulevissa tilastoissa.

Verrokiksi Nokia on juuri nyt samankokoinen kunta kuin Savonlinna - muuttotappion vuoksi Savonlinna tippuu kovaa vauhtia ja Nokia nousee hiljalleen - eli seuraavassa vertailussa samankokoinen on joku muu - mitä enemmän ääripäitä lähestytään - sitä enemmän samankaltaisuutta verrokeissa on. Nokia on tyypillinen nousija - voimakkaan veturin vieressä sijaitseva teollisuuspaikkakunta. Alkutuotantoa ei nimeksikään, työikäisen väestön osuus merkittävä, lapsia syntyy mukavasti koulutetuille vanhemmille. Terveydenhuoltomenot asukasta kohti ovat nousseet Savonlinnassa 1000€/asukas vuodesta 2010 ja Nokialla noin 500€/asukas, lähtökohtakin on ollut miltei tuhat euroa pienempi.  Nokia kuluttaa kulttuuriin ja koulutukseen yli 1900€/asukas kun Savonlinnalla varat eivät riitä kuin 1500€/asukas.
Haitari siis irvistää yhä enemmän.

Hanskat tiskiin? 

No ei! Äitini neuvoi että ensin pitää tietää missä on, että voi korjata asioita.

Aion nyt kirjoittaa jopa pienen sarjan siitä, missä me kaikki olemme.